Tonttuja ja tuulomantorttua

Aivan liian lyhkäsiksi jääneiden yöunien jälkeen on pakko puuhastella koko ajan jotain, ihan vain sen vuoksi ettei nukahda pystyyn. Tämä viikko on yöunien osalta jo hävitty, mutta onneksi A on tämän viikon iltavuorossa ja täten vastuussa pikku A:n aamupalasta, mikä mahdollistaa minulle pikkuisen myöhäisemmän aamuherätyksen. Äitiysloman ehdottomat parhaimmat puolet on jäädä köllimään lasten kanssa sänkyyn aamulla ja tehdä aamurutiinit ilman hoppua. Pikku Myyn unirytmin taas mentyä nurinkurin ja pikku A:n jälleen vinkuroitua päiväunille menosta, päätin tehdä lasten kanssa A:lle mokkaruutuja. Selailin netistä ohjeita mokkaruuduille, sillä ajattelin vaihteeksi kokeilla jotain uutta ohjetta ja löysinkin sattuman kaupalta mokkaruutuja Isyyspakkauksen blogista, meilläpäin näitä vaaleita mokkapaloja kutsuttiin Tuulomaantortuksi ja olinkin ihan unohtanut koko tortun. Tuulomaantortun päälle kuuluisi tosiaankin kookoshiutaleet, mutta niitä ei kaapistani sattunut löytymään, joten jouduin tyytymään nomparelleihin.

Torttu jäin tosin aika matalaksi ja mielestäni lapsuuteni Tuulomaantortussa on soodaa, joka tuo torttuun sellaisen pikkaisen kirpeän säväyksen. Lisäksi kuorrutuksen ohje oli aika nafti pellilliseen torttua, mikä toisalta on aika hyvä, sillä nettiselailun myötä huomasin että jotkut syövät pelkkää kuorrutusta suoraan kiposta!! Kuorrutuksessa ei ole lähes muuta kuin sokeria ja voita, joten en voi ymmärtää miten joku pystyy sitä pelkästään syömään. Kuorrutukseen käytin ihan tavallista suodatinkahvia, meillä juodaan Juhla Mokan tummapaahtoa (totuttuaan tähän tuntuu vaaleapaahto ikään kuin tiskivedeltä), ja kaakaona toimi O´boy, sillä tumma leivontakaakao taitaa olla mökillä. Muistan lapsuudestani sen, että fammolla sai aina kaakoksi tummaa leivontakaakaota sekoitettuna tankkimaitoon ja se oli ihan parasta, en ole koskaan oppinut juomaan ns. taviskaakaota.

Kun pellin kostuttaa ennen leivinpaperin laittoa, leivinpaperi pysyy helpommin paikoillaan.

Pikku A on nyt muutamana päivänä nähnyt parvekkellamme hiippailevan tonttuja, mikä on mielestäni aika hauskaa sillä me emme ole pikku A:lle tonttujen vartioimisesta mitenkään maininneet. Mielestäni on väärin lapsia kiristää "olkaahan kilttejä kun tontut vartioi, muuten ei tule lahjoja" kommenteilla ja olenkin pohtinut joulupukkiasiaa. Olisi toisaalta ihanaa, että jouluna kävisi pukki, mikäli se olisi joka joulu sama pukki ja tuttu pukki. Kaupan seinältä otettu pukki kuulostaa omiin korviini hiukan riskialttiilta touhulta, itse en ainakaan täysin vierasta miestä halua omaan kotiini päästää jouluna. Täten uskon, että meille joulupukki taitaa vain käydä tiputtamassa lahjat, sillä ainoa oikea joulupukkihan asuu Korvatunturilla.

Helppo lapsi vs kauhea kakara

Minua on nyt neidin syntymän myötä ryhtynyt ärsyttämään ihan suunnattomasti ihmisten latteukset ja lokeroinnit koskien lapsiani, kyllä, koskien minun lapsiani. Eritoten lokerointi helppo lapsi vs vaativa lapsi on minusta erittäin hirveä, varsinkin kun se ylensä rinnastetaan suoraan vauvan unirytmiin sillä olettamuksella, että helppo lapsi on yhtäjaksoisesti pitkään nukkuva vauva jonka pisin unijakso sijoittuu yö aikaan. Vauvan unijaksokin on sellainen asia, jossa ei ole mitään selkeää määritystä, kyseessä voi olla aika aina muutamasta minuutista useampaan tuntiin. En aio määritellä lapsiani sen mukaan nukkuvatko he yöllä, päivällä vai illalla, saati nukkuvatko he samaan aikaisesti, he nukkuvat ja se on pääasia.

Toinen seikka mikä usein rinnastetaan helppoon lapseen on hiljaisuus, kun vauva ei itke eikä huuda turhasta, kyseessä on helppo lapsi. Eli kaikki vauvat on helppoja. Vauvat kun eivät osaa kitistä, huutaa tai itkeä ihan vaan kiusatakseen vanhempiaan. Minulle on usein sanottu, että pikku A ei itkenyt juuri laisinkaan vauvana kun taas meidän neiti ilmeisesti heidän mielestä huutaa taukoamatta. Ottaen huomioon, että harvat ihmiset pääsevät seuraamaan meidän arkea non-stop, harvalla on mahdollisuus tietää mitä arjessamme todella tapahtuu. Lisäksi pikku A oli aikoinaan ainoa lapsi, jolloin sylejä ja käsiä oli lapsilukua kohtaan useampia ja tästä huolimatta pikku A aikoinaan huusi kurkku suorana, vetämättä henkeä välillä, niin että taju oli lähteä.

Kahden lapsen äitinä saan jatkuvasti kuulla latteuksia, kun täysin tuntemattomat ihmiset analysoivat perhettämme ja pikku A:ta. Sillä kun vauva syntyy taloon useimpien mielsestä esikoinen taantuu aina vauvaksi ja tuntee mustasukkaisuutta. Tämä näkyy mitä ilmeisimmin päällepäin tai sitten vanhemmilla ihmisillä on jonkinlainen kuudes aisti, jonka avulla he osaavat määritellä pikku A:n taantumisen ja mustasukkaisuuden kahdessa sekunnissa. Yritän ylensä hillitä sisälläni kiehuvaa raivoa ja totean usein vain ei meillä, ja jatkan matkaa. Tietenkin pikku A joskus tuntee mustasukkaisuutta, kun vauvan tarpeet ajoittain menee hänen omiensa edelle, mutta pikku A on samalla niin pieni, ettei hän osaa määritellä tunnettaan mustasukkaisuudeksi vaan se purkaantuu usein kiukkuna, joka virheellisesti lokeroidaan uhmaksi tai vielä pahempaa tuhmaksi käytökseksi. Kuten vauva on myös pikku A niin pieni, ettei hän vielä osaa kertoa kaikkia tarpeitaan tai ymmärtää kaikkia tunteitaan.

Pikku neidin myötä mieleeni muistuvat latteukset, jotka kuulin toistuvasti pikku A:n vauva-aikana, näihin kuuluvat mm. "vauva ei kuole vaikka se välillä huutaa" ja tällä tapaa kasvatetaan tunneköyhiä ihmisiä. Nykyisin pyritään pääsemään eroon tästä vauvalle tekee hyvää välillä huutaa, sillä se kasvattaa keuhkoja asenteesta, sillä tässä ei todellisuudessa ole mitään perää ja se ei tosiaankaan ole hyväksi vauvalle todeta, että kukaan ei reagoi hänen huonoon oloonsa. Kahden lapsen äitinä, tulee hetkiä jolloin molemmat lapset huutavat yhtä aikaa, näissä tilanteissa joutuu vain priorisoimaan. Usein itkun sävystä voi jo päätellä kummalla on suurempi hätä tulla huomioiduksi, se ei aina ole se meidän neiti joka saa huomion ensimmäisenä.

Toinen vanhan kansan viisaus on että vauvaa ei tule opettaa olemaan sylissä, sillä sitten sitä joutuu jatkuvasti kantamaan. Taidan jättää tämän asian sikseen, meillä on kantoreppu ja meidän lapset tulevat saamaan olla sylissä niin pitkään kuin suinkaan haluavat. Eritoten nukuttamisen yhteydessä olen saanut kuulla siitä kun lapsen olisi hyvä antaa nukahtaa itekseen, tähän kuin lisätään vielä, että ei lapsi siihen kuole vaikka se huutaa, niin johan meillä taas on soppa kerrakseen. Tuskin turhaan ollaan lopettamassa huudatus unikoulujen suosittelua ja siirtymässä pehmeämpään tassuttelu menetelmään.

Nukuttamisen yhteydessä törmäämme usein myös siihen, kuinka vauvan ei saisi antaa nukkua vieressä, sillä on riski että kääntyy vauvan päälle unissaan. Olen jopa kuullut sanottavan äitiä laiskaksi, joka nukuttaa lapsensa vierelleen. Perhepeti kuuluu kuitenkin niihin asioihin, joista kiistellään jatkuvasti puolesta ja vastaan. Täten on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa ennaltaehkäistä kätkytkuoleman riskiä ja toisaalta taas on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa lisätä kätkytkuoleman riskiä. Ja kaikki joilla on jonkinasteinen koulutus varmaankin tietää kuinka kriittisesti tulisi suhtautua tietynlaisia tutkimuksia kohtaan.

Viimeisimpänä tällä hetkellä ärsyttävien kommenttien listalla on kasvatus. Kasvatuksen osalta oikeita ja vääriä tapojahan löytyy rajattomasti, mutta voiton vie ehdottomasti "ensimmäisen kohdalla harjoitellaan, kun toisen kanssa jo osataan". Täten saan kuulla olettamuksia siitä, kuinka olemme A:n kanssa tehneet kaikki kasvatukselliset virheet pikku A:n kohdalla, aina hiljaisuuten totuttelusta periksiantoon ja rajojen asettelun puuttumiseen kun taas neiti näpsäkän kanssa me jo osaamme homman. Kasvatuksesta sanon vain sen verran, että siinä missä me vaadimme että päiväkotiin vietäessä lapsemme hoitaa ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusopin tunteva ammattilainen, kun taas lapsia hankkiessa, voi huoletta hankkia pesueen, joka suuruudeltaan vastaa pientä päiväkotiryhmää ja kasvattaa sekä hoitaa niitä, ilman minkäänlaista koulutusta.

Lillajul

Firandet av lillajul kvällen innan första advent är en tradition som syns mest i den svenskspråkiga delarna av Finland, det är frågan om en svensk tradition. När jag var liten innebar lillajul att man firade julafton i miniatyrform, dvs. klädde en liten julgran, fick en liten julklapp och åt lite julmat. Eftersom A jobbade under helgen lämnade vår lillajul firande nästan helt och hållet. Barnen fick dock klä lillajulgranen och som kvällsgröt kokade jag risgrynsgröt. Lilla A fick också en julkalender. Jag har inte hunnit göra barnen ännu en julkalender, kanske den blir till här under kommande veckoslut. Men tills vidare har lilla A en mumin kalender han är nöjd med. Jag var inte lika nöjd med att A köpte lilla A en chokladkalender, eftersom jag har ganska starka åsikter speciellt när det gäller mat och godis, inte för att tala om något annat.

Vi håller på att forma våra egna traditioner när det gäller jul och andra högtider, detta orsakar varje gång någonslags tvistemål. Oftas beror det på att vi hamnar förutom att ta i beaktan våra egna åsikter, att handskas med förväntningar som sätts på oss. För faktum är ju att alla tycker att deras sätt att fira jul är den ända rätta. För att få en fridfull jul måste man ibland vara rätt självisk.