tiistai 10. joulukuuta 2013

Helppo lapsi vs kauhea kakara



Minua on nyt neidin syntymän myötä ryhtynyt ärsyttämään ihan suunnattomasti ihmisten latteukset ja lokeroinnit koskien lapsiani, kyllä, koskien minun lapsiani. Eritoten lokerointi helppo lapsi vs vaativa lapsi on minusta erittäin hirveä, varsinkin kun se ylensä rinnastetaan suoraan vauvan unirytmiin sillä olettamuksella, että helppo lapsi on yhtäjaksoisesti pitkään nukkuva vauva jonka pisin unijakso sijoittuu yö aikaan. Vauvan unijaksokin on sellainen asia, jossa ei ole mitään selkeää määritystä, kyseessä voi olla aika aina muutamasta minuutista useampaan tuntiin. En aio määritellä lapsiani sen mukaan nukkuvatko he yöllä, päivällä vai illalla, saati nukkuvatko he samaan aikaisesti, he nukkuvat ja se on pääasia.

Toinen seikka mikä usein rinnastetaan helppoon lapseen on hiljaisuus, kun vauva ei itke eikä huuda turhasta, kyseessä on helppo lapsi. Eli kaikki vauvat on helppoja. Vauvat kun eivät osaa kitistä, huutaa tai itkeä ihan vaan kiusatakseen vanhempiaan. Minulle on usein sanottu, että pikku A ei itkenyt juuri laisinkaan vauvana kun taas meidän neiti ilmeisesti heidän mielestä huutaa taukoamatta. Ottaen huomioon, että harvat ihmiset pääsevät seuraamaan meidän arkea non-stop, harvalla on mahdollisuus tietää mitä arjessamme todella tapahtuu. Lisäksi pikku A oli aikoinaan ainoa lapsi, jolloin sylejä ja käsiä oli lapsilukua kohtaan useampia ja tästä huolimatta pikku A aikoinaan huusi kurkku suorana, vetämättä henkeä välillä, niin että taju oli lähteä.

Kahden lapsen äitinä saan jatkuvasti kuulla latteuksia, kun täysin tuntemattomat ihmiset analysoivat perhettämme ja pikku A:ta. Sillä kun vauva syntyy taloon useimpien mielsestä esikoinen taantuu aina vauvaksi ja tuntee mustasukkaisuutta. Tämä näkyy mitä ilmeisimmin päällepäin tai sitten vanhemmilla ihmisillä on jonkinlainen kuudes aisti, jonka avulla he osaavat määritellä pikku A:n taantumisen ja mustasukkaisuuden kahdessa sekunnissa. Yritän ylensä hillitä sisälläni kiehuvaa raivoa ja totean usein vain ei meillä, ja jatkan matkaa. Tietenkin pikku A joskus tuntee mustasukkaisuutta, kun vauvan tarpeet ajoittain menee hänen omiensa edelle, mutta pikku A on samalla niin pieni, ettei hän osaa määritellä tunnettaan mustasukkaisuudeksi vaan se purkaantuu usein kiukkuna, joka virheellisesti lokeroidaan uhmaksi tai vielä pahempaa tuhmaksi käytökseksi. Kuten vauva on myös pikku A niin pieni, ettei hän vielä osaa kertoa kaikkia tarpeitaan tai ymmärtää kaikkia tunteitaan.

Pikku neidin myötä mieleeni muistuvat latteukset, jotka kuulin toistuvasti pikku A:n vauva-aikana, näihin kuuluvat mm. "vauva ei kuole vaikka se välillä huutaa" ja tällä tapaa kasvatetaan tunneköyhiä ihmisiä. Nykyisin pyritään pääsemään eroon tästä vauvalle tekee hyvää välillä huutaa, sillä se kasvattaa keuhkoja asenteesta, sillä tässä ei todellisuudessa ole mitään perää ja se ei tosiaankaan ole hyväksi vauvalle todeta, että kukaan ei reagoi hänen huonoon oloonsa. Kahden lapsen äitinä, tulee hetkiä jolloin molemmat lapset huutavat yhtä aikaa, näissä tilanteissa joutuu vain priorisoimaan. Usein itkun sävystä voi jo päätellä kummalla on suurempi hätä tulla huomioiduksi, se ei aina ole se meidän neiti joka saa huomion ensimmäisenä.

Toinen vanhan kansan viisaus on että vauvaa ei tule opettaa olemaan sylissä, sillä sitten sitä joutuu jatkuvasti kantamaan. Taidan jättää tämän asian sikseen, meillä on kantoreppu ja meidän lapset tulevat saamaan olla sylissä niin pitkään kuin suinkaan haluavat. Eritoten nukuttamisen yhteydessä olen saanut kuulla siitä kun lapsen olisi hyvä antaa nukahtaa itekseen, tähän kuin lisätään vielä, että ei lapsi siihen kuole vaikka se huutaa, niin johan meillä taas on soppa kerrakseen. Tuskin turhaan ollaan lopettamassa huudatus unikoulujen suosittelua ja siirtymässä pehmeämpään tassuttelu menetelmään.

Nukuttamisen yhteydessä törmäämme usein myös siihen, kuinka vauvan ei saisi antaa nukkua vieressä, sillä on riski että kääntyy vauvan päälle unissaan. Olen jopa kuullut sanottavan äitiä laiskaksi, joka nukuttaa lapsensa vierelleen. Perhepeti kuuluu kuitenkin niihin asioihin, joista kiistellään jatkuvasti puolesta ja vastaan. Täten on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa ennaltaehkäistä kätkytkuoleman riskiä ja toisaalta taas on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa lisätä kätkytkuoleman riskiä. Ja kaikki joilla on jonkinasteinen koulutus varmaankin tietää kuinka kriittisesti tulisi suhtautua tietynlaisia tutkimuksia kohtaan.

Viimeisimpänä tällä hetkellä ärsyttävien kommenttien listalla on kasvatus. Kasvatuksen osalta oikeita ja vääriä tapojahan löytyy rajattomasti, mutta voiton vie ehdottomasti "ensimmäisen kohdalla harjoitellaan, kun toisen kanssa jo osataan". Täten saan kuulla olettamuksia siitä, kuinka olemme A:n kanssa tehneet kaikki kasvatukselliset virheet pikku A:n kohdalla, aina hiljaisuuten totuttelusta periksiantoon ja rajojen asettelun puuttumiseen kun taas neiti näpsäkän kanssa me jo osaamme homman. Kasvatuksesta sanon vain sen verran, että siinä missä me vaadimme että päiväkotiin vietäessä lapsemme hoitaa ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusopin tunteva ammattilainen, kun taas lapsia hankkiessa, voi huoletta hankkia pesueen, joka suuruudeltaan vastaa pientä päiväkotiryhmää ja kasvattaa sekä hoitaa niitä, ilman minkäänlaista koulutusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti