Helppo lapsi vs kauhea kakara

Minua on nyt neidin syntymän myötä ryhtynyt ärsyttämään ihan suunnattomasti ihmisten latteukset ja lokeroinnit koskien lapsiani, kyllä, koskien minun lapsiani. Eritoten lokerointi helppo lapsi vs vaativa lapsi on minusta erittäin hirveä, varsinkin kun se ylensä rinnastetaan suoraan vauvan unirytmiin sillä olettamuksella, että helppo lapsi on yhtäjaksoisesti pitkään nukkuva vauva jonka pisin unijakso sijoittuu yö aikaan. Vauvan unijaksokin on sellainen asia, jossa ei ole mitään selkeää määritystä, kyseessä voi olla aika aina muutamasta minuutista useampaan tuntiin. En aio määritellä lapsiani sen mukaan nukkuvatko he yöllä, päivällä vai illalla, saati nukkuvatko he samaan aikaisesti, he nukkuvat ja se on pääasia.

Toinen seikka mikä usein rinnastetaan helppoon lapseen on hiljaisuus, kun vauva ei itke eikä huuda turhasta, kyseessä on helppo lapsi. Eli kaikki vauvat on helppoja. Vauvat kun eivät osaa kitistä, huutaa tai itkeä ihan vaan kiusatakseen vanhempiaan. Minulle on usein sanottu, että pikku A ei itkenyt juuri laisinkaan vauvana kun taas meidän neiti ilmeisesti heidän mielestä huutaa taukoamatta. Ottaen huomioon, että harvat ihmiset pääsevät seuraamaan meidän arkea non-stop, harvalla on mahdollisuus tietää mitä arjessamme todella tapahtuu. Lisäksi pikku A oli aikoinaan ainoa lapsi, jolloin sylejä ja käsiä oli lapsilukua kohtaan useampia ja tästä huolimatta pikku A aikoinaan huusi kurkku suorana, vetämättä henkeä välillä, niin että taju oli lähteä.

Kahden lapsen äitinä saan jatkuvasti kuulla latteuksia, kun täysin tuntemattomat ihmiset analysoivat perhettämme ja pikku A:ta. Sillä kun vauva syntyy taloon useimpien mielsestä esikoinen taantuu aina vauvaksi ja tuntee mustasukkaisuutta. Tämä näkyy mitä ilmeisimmin päällepäin tai sitten vanhemmilla ihmisillä on jonkinlainen kuudes aisti, jonka avulla he osaavat määritellä pikku A:n taantumisen ja mustasukkaisuuden kahdessa sekunnissa. Yritän ylensä hillitä sisälläni kiehuvaa raivoa ja totean usein vain ei meillä, ja jatkan matkaa. Tietenkin pikku A joskus tuntee mustasukkaisuutta, kun vauvan tarpeet ajoittain menee hänen omiensa edelle, mutta pikku A on samalla niin pieni, ettei hän osaa määritellä tunnettaan mustasukkaisuudeksi vaan se purkaantuu usein kiukkuna, joka virheellisesti lokeroidaan uhmaksi tai vielä pahempaa tuhmaksi käytökseksi. Kuten vauva on myös pikku A niin pieni, ettei hän vielä osaa kertoa kaikkia tarpeitaan tai ymmärtää kaikkia tunteitaan.

Pikku neidin myötä mieleeni muistuvat latteukset, jotka kuulin toistuvasti pikku A:n vauva-aikana, näihin kuuluvat mm. "vauva ei kuole vaikka se välillä huutaa" ja tällä tapaa kasvatetaan tunneköyhiä ihmisiä. Nykyisin pyritään pääsemään eroon tästä vauvalle tekee hyvää välillä huutaa, sillä se kasvattaa keuhkoja asenteesta, sillä tässä ei todellisuudessa ole mitään perää ja se ei tosiaankaan ole hyväksi vauvalle todeta, että kukaan ei reagoi hänen huonoon oloonsa. Kahden lapsen äitinä, tulee hetkiä jolloin molemmat lapset huutavat yhtä aikaa, näissä tilanteissa joutuu vain priorisoimaan. Usein itkun sävystä voi jo päätellä kummalla on suurempi hätä tulla huomioiduksi, se ei aina ole se meidän neiti joka saa huomion ensimmäisenä.

Toinen vanhan kansan viisaus on että vauvaa ei tule opettaa olemaan sylissä, sillä sitten sitä joutuu jatkuvasti kantamaan. Taidan jättää tämän asian sikseen, meillä on kantoreppu ja meidän lapset tulevat saamaan olla sylissä niin pitkään kuin suinkaan haluavat. Eritoten nukuttamisen yhteydessä olen saanut kuulla siitä kun lapsen olisi hyvä antaa nukahtaa itekseen, tähän kuin lisätään vielä, että ei lapsi siihen kuole vaikka se huutaa, niin johan meillä taas on soppa kerrakseen. Tuskin turhaan ollaan lopettamassa huudatus unikoulujen suosittelua ja siirtymässä pehmeämpään tassuttelu menetelmään.

Nukuttamisen yhteydessä törmäämme usein myös siihen, kuinka vauvan ei saisi antaa nukkua vieressä, sillä on riski että kääntyy vauvan päälle unissaan. Olen jopa kuullut sanottavan äitiä laiskaksi, joka nukuttaa lapsensa vierelleen. Perhepeti kuuluu kuitenkin niihin asioihin, joista kiistellään jatkuvasti puolesta ja vastaan. Täten on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa ennaltaehkäistä kätkytkuoleman riskiä ja toisaalta taas on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa lisätä kätkytkuoleman riskiä. Ja kaikki joilla on jonkinasteinen koulutus varmaankin tietää kuinka kriittisesti tulisi suhtautua tietynlaisia tutkimuksia kohtaan.

Viimeisimpänä tällä hetkellä ärsyttävien kommenttien listalla on kasvatus. Kasvatuksen osalta oikeita ja vääriä tapojahan löytyy rajattomasti, mutta voiton vie ehdottomasti "ensimmäisen kohdalla harjoitellaan, kun toisen kanssa jo osataan". Täten saan kuulla olettamuksia siitä, kuinka olemme A:n kanssa tehneet kaikki kasvatukselliset virheet pikku A:n kohdalla, aina hiljaisuuten totuttelusta periksiantoon ja rajojen asettelun puuttumiseen kun taas neiti näpsäkän kanssa me jo osaamme homman. Kasvatuksesta sanon vain sen verran, että siinä missä me vaadimme että päiväkotiin vietäessä lapsemme hoitaa ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusopin tunteva ammattilainen, kun taas lapsia hankkiessa, voi huoletta hankkia pesueen, joka suuruudeltaan vastaa pientä päiväkotiryhmää ja kasvattaa sekä hoitaa niitä, ilman minkäänlaista koulutusta.

Syyspäivän pohdintoja ja viimeisiä hankintoja pienelle tulokkaalle

Viime päivinä on ollut hiukan hiljaista täällä meillä, vielä viimemetreillä saimme riesaksi koko perheen kaatavan kuume-oksennus-mahatauti-etova olo yhdistelmän. Tänään ajattelin kuitenkin uhmata omaa huonoa oloa pienellä ostosreissulla, vaikka kuumemittari aamulla näyttikin 37,7, sillä pikku A meni päiväkotiin valokuvattavaksi ja nämä ryhtyvät olemana viimeisiä päiviä jolloin voin varastaa hetken ihan vain itselleni. Keskustaan en kuitenkaan jaksanut kuumeista olemustani raahata, joten jouduin tyytymään lähiostarin antimiin. Päämäränäni oli lähinnä saada hankittua pikkuiselle tulokkaalle ne välttämättömät turhakkeet ja hyödykkeet, kuten tuttipulloa, tuttia ja korviketta pahan päivän varalle, jotta voin rauhallisin mielin totutella uuteen arkeen kahden lapsen äitinä. Toki ajattelin myös itseäni ja ennakoin, sillä muistiini palautui eräs erittäin kivulias muistikuva pikku A:n syntymän jälkeen, sairaalasta kotiutumisen yhteydessä. Kun hyvistä valmisteluista huolimatta, en tullut siinä lapsivesien mentyä ajatelleksi, että tarvitsen myös jotkut puhtaat vaatteet mukaan kun lähden sairaalasta kotiin. Olin nettiselailujen johdosta saanut päähäni, että menen ja tulen samoissa vaatteissa sairaalasta, sillä käytän sairaalassaolo aikana sairaalan vaatteita. Jep, no siinä vaiheessa kun vaatekerta on kuin olisi saanut sangollisen vettä päällensä ja sen jälkeen tungettu (vaatekerta siis) muovipussiin viideksi päiväksi muhimaan, en edes harkinnut tarkistavani sisältöä. Ei siinä mitään ihana ja rakastettava avopuolisoni kävi noutamassa minulle puhtaan vaatekerran ja voin sanoa, että 20 senttinen haava tuossa pikkuhousujen rajalla yhdistettynä puolen tunnin automatkaan Hyvinkäältä ja A:n tuomiin pitsisiin alushousuihin on hetki jonka tulen muistamaan hyvin pitkään. Nyt kävinkin sitten ensimmäiseksi hamstraamassa Lindex:ltä kasan Invisible-sarjan saumattomia alushousuja ja muita mummopöksyjä, sillä tällä kertaa mielessä mamman mukavuus ennen kaikkea.

Tietenkin jouduin samalla reissulla Lindex:llä käymään katsomassa mitä ihanuuksia vauvaosastolla olisi tarjolla ja jouduin kyllä pinnistelemään, jotta en olisi kaikkea sieltä mukaan hamstrannut. Tällä kertaa nimittäin värimaailma oli hyvin maanläheinen ja eritoten minun silmää mielyttävä. On vaihteeksi mukavaa löytää vauvanvaatteita, jotka ovat muunkin värisiä kuin vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. Pikku A kulki aikoinaan vihreässä ja nyt olen päättänyt suuntautua valkoinen, harmaa ja ruskean yhdistelmään.

Tällaisen ihanuuden löysin kirpparilta ruskeana ja huomattavan paljon edullisempana.

Näistä oli myös ruskea versio, joka oli mielestäni paljon suloisempi, jätin tosin hyllyyn, mutta minusta tuntuu että taidan joutua mennä Lindex:iin hakemaan nämä vielä.

Mamin valtasi PoP-hulluus

Kuva

Olen jo pikku A:n syntymästä lähtien vannottanut PoP:n lastenvaatteiden laatuun, kestävyyteen ja ulkonäköön. Kuitenkin on niitä, joiden mielestä PoP:n lastenvaatteet ovat vain rahastusta ja ihan yhtä hyviä tai jopa parempia vaatteita saa halvemalla esim. Prismasta. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään Prisman lastenvaatemallistoa vastaan, itse asiassa yllätyin postitiivisesti joulun jälkeen kun löysin alennuksesta Didriksonin puvun pikku A:lle ensi talveksi. Sillä kuten jotkut ehkä saattavat muistaa, haimme viime vuonna pikku A:n Didriksonin takin Tukholmasta saakka.

Pikku A on kuitenkin tällä hetkellä sellaisessa iässä, että olen havainnut joidenkin halvempien merkkien hajoavan niin ikään käsiin jo muutamassa kuukaudessa ja koska meille kuitenkin on tuota perheenlisäystä tiedossa, olisi mukavaa jos edes osa vaatteista säilyisi käyttökelpoisena myös seuraavalle lapselle. Toinen seikka joka minua suuresti kiehtoo, on PoP:n kuorivaatteiden säänkestävyys, kerrospukeutumisen sujuvuus arjessa ja kuinka pitkälle talveen niillä oikeasti pärjää. Sillä PoP:n kuorivaatteet itsessään ovat aika ohuita ja niiden lämpöteho perustuu pitkälti tuohon kerrospukeutumiseen. Meillä oli jo viime talvena erittäin hyväksi havaittu PoP:n villanen aluspaita ja -housut käytössä ja sellaiset tullaan ehdottomasti hankkimaan myös täksi talveksi, sillä ne sitoi erittäin hyvin kosteuden pois iholta. Ja sitten kun tajuttiin vielä erään mukavan PoP:n myyjän opastuksesta ostaa myös villaiset sukat, pysyi meidän pienen hikikallen varpaat myös lämpöisenä ja säästyttiin sen myötä uusilta vilustumisilta. Tämän villaisen aluskerraston myötä tutustuin tarkemmin PoP:n ulkovaatteiden valikoimaan, sillä he olivat ainoa liike joiden mallistosta ylipäätään löytyi tällainen aluskerrasto. Monenmerkkistä fleecekerrastoa ja muuta villapukua haalarin alle laitettavaksi löytyi kyllä, mutta varsinaista aluskerrastoa ei löytynyt mistään.

Tänä vuonna sitten alennusmyyntien inspiroimana ajattelin kokeilla näitä PoP:n ulkovaatteita ihan oikeassa elämässä ja arjessa. Odotukset niitä kohtaan ovat korkeat, ottaen huomioon että ovat tosiaankin aika hintavia. Toisalta uskon niiden kestävän paremmin kulutusta, kun viime vuonna ostamamme Didriksonin parka-takki, sillä valmistaja ei luvannut sen säänkestävyyden tason säilyvän kuin kolmen pesun ajan. Ja ainakin näin ensisilmäyksellä vaikuttivat olevan myös aika innovatiivisesti ajateltuja, ottaen huomioon, että housunlahkeissa olevien vetoketjujen ansiosta lahkeet avautuvat kokonaan. Mutta vasta käytön myötä selviää onko näistä vaatteista sitten oikeasti mihinkään.

PoP:n oranssi windfleece ja vaaleansininen kuoritakki, takit voi yhdistää toisiinsa neppareilla, joten ainakin talveen näillä mennään.

Kengät eivät ole PoP:n, mutta löytö Mekan loppuunmyynnistä. Ei kelvannut ostohetkellä sovittaa, mutta kotona todettiin, että näillä pääsee kovaa juoksemaan ja sehän on pääasia.

Meidän pikku A tulee menemään tänä vuonna syksyyn PoP:n windfleecen ja kuorihousujen avulla.

Kuvassa näkyvä oranssi takki on PoP:n windfleece-takki, joka ei tosin ollut alennuksessa, mutta olen jo viime vuodesta lähtien halunnut sitä kokeilla ja koska se on muutenkin kokonaisuutta ajatellen merkittävä, investoimme myös siihen. Olemme jo tässä muutamana iltana mökillä ollessa joutuneet pikku A:lle tavallisen fleece-takin ottaa käyttöön ja tämä windfleece on ikään kuin extreme versio tavallisesta fleecestä, se ei tosiaan päästä tuulta lävitseen. Lisäksi windfleece tuntuu kyllä ainakin 30 kertaa paremmalta kuin Prismasta ostamani fleece-takki. Joten tämä tulee olemaan meillä taatusti kovassa käytössä, takki on siis oranssi, ei punainen kuten kuvasta saattaa olettaa ja pikku A:n mielestä kyseessä on palomiehen takki.

Pienen miehen elämää

Meidän pikku A:n 1,5 vuotis päivä lähestyy, ei voi kun todeta, että aika menee vain aivan liian nopeaa. Meidän pieni vaavi ei tosiaan enää ole pitkään aikaan ollut mikään pieni, vaavista puhumattakaan. Joka asiassa pitäisi olla mukana ja kaikkea halutaan kokeilla. Tänään pesin parvekelaseja, onneksi oli isompi A vahtimassa kun pikkuveijari kiipesi ämpärin päälle ja ryhtyi puhistamaan olkkarin ikkunaa. Kipeetä olisi voinut käydä, mutta tällä kertaa säästyttiin mustelmlta, niitä on nimittäin ennestään jo aika lailla. Ei ihan ole järki mukana kaikessa tohinassa ja milloin ollaan tulossa alas tv-tasolta ja milloin sohvalta. Pientä veijaria kun katsoo niin ei voi kun todeta, että vanhempiinsa on poika tullut.

Tänään oltiin pikku A:n kanssa päivä kahdestaan kun isompi A oli töissä. Mukavaa oli ja paljon saatiin aikaan. Kruisailtiin pitkin kyliä, vietiin nimittäin isäntä aamulla töihin, jotta meikäläisen kilometrejä kertyis edes jonkin verran, on nimittäin kilometrit pikkuisen vähentyneet Etelä-Suomeen muuton myötä.

Dagis ångest

Skulle skriva ett inlägg om dagis ångesten jag har, men efter en vagnrunda ute kom jag på att det inte är frågan om någon dagis ångest. Det är frågan om rädslan att inte vara den perfekta mamman. Ni ser, jag hade en bra plan om hur jag skulle spendera min mammaledighet, denna planen innehöll mycket lek och skratt, sovmorgon och eftermiddags latte på stan, inreding, shopping och mamma-barn grupper såklart. Såna vanliga saker jag hade för mig att alla mammor gjorde. Men nu när det är knappa två veckor kvar av min mammaledighet tittar jag på den överliggande listan och konstaterar att jag inte precis har hunnit följa den. Lilla A är nog en liten busunge, så det finns mycket skratt och lek hos oss, från hans sida, jag som mamma följer efter honom och försöker vaka över att han inte stöter sig. Eftermiddags latte och mamma-barn grupper har jag definitivt inte hunnit med och fastän jag skulle ha hittat en liten stund för att återuppliva mitt sosiala liv, så finns det ju ingen möjlighet till något sånt här på landet. Så min mammaledighet har gått åt till skolarbeten, massor med renoveringar och ett stort försök att vara världens bästa mamma med hembakat bröd och bulla för gästerna. Det senaste har jag lyckats med i och med att vi bor så hiskligt långt borta från sivilisationen att inga gäster hittar sig hit.

Men fastän min mammaledighet inte har gått enligt planerna, är det inte orsaken till min oro. Min oro handlar om dagiset, för dagistet lilla A börjar på är inte det dagiset jag valde ut, den är inte den lilla hemtrevliga svenskspråkiga "jag vill min gosse det bästa"-dagiset nere i stan, nej. Det är ett kommunalt finskspråkigt megastort dagis som dessutom såklart befinner sig helt supernärä. Vi var i onsdags på besök till detta megastora superdagiset. Alla säger att det är den perfekta platsen för lilla A och dagiset var jätte bra, det kan jag inte säga emot, de typ uppfostrar halva stadens barn där. Och fast dagiset är megastort så har de delat upp hela byggnaden i mindre delar så att barnen är ändå i små grupper. Lilla A kommer att börja i en grupp på 9 stycken 1-2 åringar och dessutom får han en egen dagistant som kommer att ta hand om honom. De kommer att göra massor med utflykt, leka dagligen både ute och inne, pyssla, rita, gymnastisera, lära sig känna olika grönsaker och bada bastu och simma minst en gång i veckan. 

Stackars lilla jag som trodde att dagis betyder att barnen leker tillsammans, äter och sover en tupplur. Men nej, definitivt inte, dagistanterna idag uppfostrar barnen, lär dem äta själv, gå på pottan och klä på sig. Om två månader måste vi gå till dagiset för att diskutera om lilla A:s uppfostran, vilket är kul i och med att vi inte ens diskuterat ämnet hemma hos oss ännu. Ingen oro fast du inte hinner själv visa ditt barn hur en morot ser ut, han kommer att lära sig det i dagis, för att inte sen tala om bastubad och simmning. Här kan ni se min oro, min oro är känslan av att jag inte är viktig längre. Det finns folk som vill att dagiset sköter en del av uppfostrandet, men själv skulle jag gärna varit med om lilla A:s första bastubad.

Sen täydellisen metsästystä

Kuvan alkuperä

Sunnuntait ovat päiviä, jotka monen osalta menevät ennalta kirjoitetun kaavan mukaan. Toisille sunnuntai on lepopäivä, kun toiset taas ovat töissä.Toisille sunnuntai on se välttämätön paha, joka ennakoi työviikon alkua, toisille se taas on mahdollisuus viettää laatuaikaa perheen kesken. Meille sunnuntai on tällä hetkellä metsästyspäivä, eikä minkään tahansa metsästyspäivä vaan nimenomaan sen täydellisen asuntoalueen metsästystä. Sijainti nimittäin on tällä hetkellä se tärkein mittari ja korvissanni kaikuu muisto kauppaopiston ajoilta jolloin rakas markkinointiopettajamme painoitti sijainnin tärkeyttä. "It's all about the location!" Rakas opettajamme oli jälleen oikeassa, asiaa saattoi toki edesauttaa lauantai-iltana sattunut karhukopla-episodi rauhallisen päättyvän pihakadumme varrella. 

Sunnuntaina pakkasimmekin sitten koko perheen autoon ja lähdimme metsästämään esittely-kylttejä, sunnuntait nimittäin ovat kiinteistövälittäjien työpäiviä. Hetken ajeltuamme löysimmekin ihanan vehreän ja rauhallisen sijainnin. Sellaisen sijainnin, josta ensimmäisenä mieleen tulee "täällä minä tahdon asua".