tiistai 10. joulukuuta 2013

Tonttuja ja tuulomantorttua



Aivan liian lyhkäsiksi jääneiden yöunien jälkeen on pakko puuhastella koko ajan jotain, ihan vain sen vuoksi ettei nukahda pystyyn. Tämä viikko on yöunien osalta jo hävitty, mutta onneksi A on tämän viikon iltavuorossa ja täten vastuussa pikku A:n aamupalasta, mikä mahdollistaa minulle pikkuisen myöhäisemmän aamuherätyksen. Äitiysloman ehdottomat parhaimmat puolet on jäädä köllimään lasten kanssa sänkyyn aamulla ja tehdä aamurutiinit ilman hoppua. Pikku Myyn unirytmin taas mentyä nurinkurin ja pikku A:n jälleen vinkuroitua päiväunille menosta, päätin tehdä lasten kanssa A:lle mokkaruutuja. Selailin netistä ohjeita mokkaruuduille, sillä ajattelin vaihteeksi kokeilla jotain uutta ohjetta ja löysinkin sattuman kaupalta mokkaruutuja Isyyspakkauksen blogista, meilläpäin näitä vaaleita mokkapaloja kutsuttiin Tuulomaantortuksi ja olinkin ihan unohtanut koko tortun. Tuulomaantortun päälle kuuluisi tosiaankin kookoshiutaleet, mutta niitä ei kaapistani sattunut löytymään, joten jouduin tyytymään nomparelleihin.

Torttu jäin tosin aika matalaksi ja mielestäni lapsuuteni Tuulomaantortussa on soodaa, joka tuo torttuun sellaisen pikkaisen kirpeän säväyksen. Lisäksi kuorrutuksen ohje oli aika nafti pellilliseen torttua, mikä toisalta on aika hyvä, sillä nettiselailun myötä huomasin että jotkut syövät pelkkää kuorrutusta suoraan kiposta!! Kuorrutuksessa ei ole lähes muuta kuin sokeria ja voita, joten en voi ymmärtää miten joku pystyy sitä pelkästään syömään. Kuorrutukseen käytin ihan tavallista suodatinkahvia, meillä juodaan Juhla Mokan tummapaahtoa (totuttuaan tähän tuntuu vaaleapaahto ikään kuin tiskivedeltä), ja kaakaona toimi O´boy, sillä tumma leivontakaakao taitaa olla mökillä. Muistan lapsuudestani sen, että fammolla sai aina kaakoksi tummaa leivontakaakaota sekoitettuna tankkimaitoon ja se oli ihan parasta, en ole koskaan oppinut juomaan ns. taviskaakaota.

Kun pellin kostuttaa ennen leivinpaperin laittoa, leivinpaperi pysyy helpommin paikoillaan.


Pikku A on nyt muutamana päivänä nähnyt parvekkellamme hiippailevan tonttuja, mikä on mielestäni aika hauskaa sillä me emme ole pikku A:lle tonttujen vartioimisesta mitenkään maininneet. Mielestäni on väärin lapsia kiristää "olkaahan kilttejä kun tontut vartioi, muuten ei tule lahjoja" kommenteilla ja olenkin pohtinut joulupukkiasiaa. Olisi toisaalta ihanaa, että jouluna kävisi pukki, mikäli se olisi joka joulu sama pukki ja tuttu pukki. Kaupan seinältä otettu pukki kuulostaa omiin korviini hiukan riskialttiilta touhulta, itse en ainakaan täysin vierasta miestä halua omaan kotiini päästää jouluna. Täten uskon, että meille joulupukki taitaa vain käydä tiputtamassa lahjat, sillä ainoa oikea joulupukkihan asuu Korvatunturilla.

Helppo lapsi vs kauhea kakara



Minua on nyt neidin syntymän myötä ryhtynyt ärsyttämään ihan suunnattomasti ihmisten latteukset ja lokeroinnit koskien lapsiani, kyllä, koskien minun lapsiani. Eritoten lokerointi helppo lapsi vs vaativa lapsi on minusta erittäin hirveä, varsinkin kun se ylensä rinnastetaan suoraan vauvan unirytmiin sillä olettamuksella, että helppo lapsi on yhtäjaksoisesti pitkään nukkuva vauva jonka pisin unijakso sijoittuu yö aikaan. Vauvan unijaksokin on sellainen asia, jossa ei ole mitään selkeää määritystä, kyseessä voi olla aika aina muutamasta minuutista useampaan tuntiin. En aio määritellä lapsiani sen mukaan nukkuvatko he yöllä, päivällä vai illalla, saati nukkuvatko he samaan aikaisesti, he nukkuvat ja se on pääasia.

Toinen seikka mikä usein rinnastetaan helppoon lapseen on hiljaisuus, kun vauva ei itke eikä huuda turhasta, kyseessä on helppo lapsi. Eli kaikki vauvat on helppoja. Vauvat kun eivät osaa kitistä, huutaa tai itkeä ihan vaan kiusatakseen vanhempiaan. Minulle on usein sanottu, että pikku A ei itkenyt juuri laisinkaan vauvana kun taas meidän neiti ilmeisesti heidän mielestä huutaa taukoamatta. Ottaen huomioon, että harvat ihmiset pääsevät seuraamaan meidän arkea non-stop, harvalla on mahdollisuus tietää mitä arjessamme todella tapahtuu. Lisäksi pikku A oli aikoinaan ainoa lapsi, jolloin sylejä ja käsiä oli lapsilukua kohtaan useampia ja tästä huolimatta pikku A aikoinaan huusi kurkku suorana, vetämättä henkeä välillä, niin että taju oli lähteä.

Kahden lapsen äitinä saan jatkuvasti kuulla latteuksia, kun täysin tuntemattomat ihmiset analysoivat perhettämme ja pikku A:ta. Sillä kun vauva syntyy taloon useimpien mielsestä esikoinen taantuu aina vauvaksi ja tuntee mustasukkaisuutta. Tämä näkyy mitä ilmeisimmin päällepäin tai sitten vanhemmilla ihmisillä on jonkinlainen kuudes aisti, jonka avulla he osaavat määritellä pikku A:n taantumisen ja mustasukkaisuuden kahdessa sekunnissa. Yritän ylensä hillitä sisälläni kiehuvaa raivoa ja totean usein vain ei meillä, ja jatkan matkaa. Tietenkin pikku A joskus tuntee mustasukkaisuutta, kun vauvan tarpeet ajoittain menee hänen omiensa edelle, mutta pikku A on samalla niin pieni, ettei hän osaa määritellä tunnettaan mustasukkaisuudeksi vaan se purkaantuu usein kiukkuna, joka virheellisesti lokeroidaan uhmaksi tai vielä pahempaa tuhmaksi käytökseksi. Kuten vauva on myös pikku A niin pieni, ettei hän vielä osaa kertoa kaikkia tarpeitaan tai ymmärtää kaikkia tunteitaan.

Pikku neidin myötä mieleeni muistuvat latteukset, jotka kuulin toistuvasti pikku A:n vauva-aikana, näihin kuuluvat mm. "vauva ei kuole vaikka se välillä huutaa" ja tällä tapaa kasvatetaan tunneköyhiä ihmisiä. Nykyisin pyritään pääsemään eroon tästä vauvalle tekee hyvää välillä huutaa, sillä se kasvattaa keuhkoja asenteesta, sillä tässä ei todellisuudessa ole mitään perää ja se ei tosiaankaan ole hyväksi vauvalle todeta, että kukaan ei reagoi hänen huonoon oloonsa. Kahden lapsen äitinä, tulee hetkiä jolloin molemmat lapset huutavat yhtä aikaa, näissä tilanteissa joutuu vain priorisoimaan. Usein itkun sävystä voi jo päätellä kummalla on suurempi hätä tulla huomioiduksi, se ei aina ole se meidän neiti joka saa huomion ensimmäisenä.

Toinen vanhan kansan viisaus on että vauvaa ei tule opettaa olemaan sylissä, sillä sitten sitä joutuu jatkuvasti kantamaan. Taidan jättää tämän asian sikseen, meillä on kantoreppu ja meidän lapset tulevat saamaan olla sylissä niin pitkään kuin suinkaan haluavat. Eritoten nukuttamisen yhteydessä olen saanut kuulla siitä kun lapsen olisi hyvä antaa nukahtaa itekseen, tähän kuin lisätään vielä, että ei lapsi siihen kuole vaikka se huutaa, niin johan meillä taas on soppa kerrakseen. Tuskin turhaan ollaan lopettamassa huudatus unikoulujen suosittelua ja siirtymässä pehmeämpään tassuttelu menetelmään.

Nukuttamisen yhteydessä törmäämme usein myös siihen, kuinka vauvan ei saisi antaa nukkua vieressä, sillä on riski että kääntyy vauvan päälle unissaan. Olen jopa kuullut sanottavan äitiä laiskaksi, joka nukuttaa lapsensa vierelleen. Perhepeti kuuluu kuitenkin niihin asioihin, joista kiistellään jatkuvasti puolesta ja vastaan. Täten on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa ennaltaehkäistä kätkytkuoleman riskiä ja toisaalta taas on tutkimuksia jonka mukaan perhepeti saattaa lisätä kätkytkuoleman riskiä. Ja kaikki joilla on jonkinasteinen koulutus varmaankin tietää kuinka kriittisesti tulisi suhtautua tietynlaisia tutkimuksia kohtaan.

Viimeisimpänä tällä hetkellä ärsyttävien kommenttien listalla on kasvatus. Kasvatuksen osalta oikeita ja vääriä tapojahan löytyy rajattomasti, mutta voiton vie ehdottomasti "ensimmäisen kohdalla harjoitellaan, kun toisen kanssa jo osataan". Täten saan kuulla olettamuksia siitä, kuinka olemme A:n kanssa tehneet kaikki kasvatukselliset virheet pikku A:n kohdalla, aina hiljaisuuten totuttelusta periksiantoon ja rajojen asettelun puuttumiseen kun taas neiti näpsäkän kanssa me jo osaamme homman. Kasvatuksesta sanon vain sen verran, että siinä missä me vaadimme että päiväkotiin vietäessä lapsemme hoitaa ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusopin tunteva ammattilainen, kun taas lapsia hankkiessa, voi huoletta hankkia pesueen, joka suuruudeltaan vastaa pientä päiväkotiryhmää ja kasvattaa sekä hoitaa niitä, ilman minkäänlaista koulutusta.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Lillajul


Firandet av lillajul kvällen innan första advent är en tradition som syns mest i den svenskspråkiga delarna av Finland, det är frågan om en svensk tradition. När jag var liten innebar lillajul att man firade julafton i miniatyrform, dvs. klädde en liten julgran, fick en liten julklapp och åt lite julmat. Eftersom A jobbade under helgen lämnade vår lillajul firande nästan helt och hållet. Barnen fick dock klä lillajulgranen och som kvällsgröt kokade jag risgrynsgröt. Lilla A fick också en julkalender. Jag har inte hunnit göra barnen ännu en julkalender, kanske den blir till här under kommande veckoslut. Men tills vidare har lilla A en mumin kalender han är nöjd med. Jag var inte lika nöjd med att A köpte lilla A en chokladkalender, eftersom jag har ganska starka åsikter speciellt när det gäller mat och godis, inte för att tala om något annat.

Vi håller på att forma våra egna traditioner när det gäller jul och andra högtider, detta orsakar varje gång någonslags tvistemål. Oftas beror det på att vi hamnar förutom att ta i beaktan våra egna åsikter, att handskas med förväntningar som sätts på oss. För faktum är ju att alla tycker att deras sätt att fira jul är den ända rätta. För att få en fridfull jul måste man ibland vara rätt självisk.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Lapsiperheen arjen pelastus






Vietetään marraskuun viimeisiä päiviä ja hiekkalaatikolla voi edelleen rakentaa hiekkakakkuja. Toivoin kyllä lämmintä talvea, ihan vain sillä, että pystyisi mahdollisimman pitkään olla lasten kanssa pihalla. Voin nimittäin sanoa, että touhukkaalle taaperolle ei meidän 77 neliötä riitä pitemmän päälle. Täten läheisestä leikkipuistosta on tullut ikään kuin meidän toinen koti, jossa vietämme lähes poikkeuksetta kaikki aamupäivät. Leikkipuistosta kun löytyy iso kasa pihaleluja (meidän omat pihalelut kun ovat lähes poikkeuksetta mökillä tai matkalla sinne) ja kavereita joiden kanssa touhuta, neiti näpsäkkä yleensä nukkuu ja tuhisee vaunuissa tyytyväisenä. Pikku A ei pienempänä viihtynyt laisinkaan vaunuissa ja askartelin meidän vaunuihin jopa eläimiä kopan sisäpuolelle, jotta saataisiin taitettua pakolliset kauppa/koti/neuvola väliä ilman suurempaa huutoa.

Totuttelin jo pikku A:n vauva-aikana kantoliinailuun, mutta totesin aika pian ettei se ole minun juttuni ja laitoinkin kantoliinamme huuto.net:n avulla kiertoon. Pikku A:n ollessa 4 kuukauden ikäinen ostimme Ergo-kantorepun ja se on siitä lähtien ollut erittäin ahkerassa käytössä. Neiti näpsäkälle kävimme noin kuukausi sitten hakemassa kyseiseen Ergoon vauvatuen ja tämän myötä Ergostamme on tullut entistä tärkeämpi osa meidän arkea, neiti kun poikkeuksetta viihtyy parhaiten minun sylissäni. Mikäli olemme pikku A:n kanssa omalla pihallamme leikkimässä, kulkee neiti näpsäkkä kantorepussa mukana, tämä on minun mielestäni nopeampi ja näppärämpi vaihtoehto kun vaunujen raahaaminen vaunuvarastosta 20 metrin vuoksi. Sanoinki A:lle kun oli puhetta auton vaihdosta, että pärjätään hyvin ilman farmari autoa, sillä en ryhdy enää raahaamaan vaunuja tai rattaita autolla mihinkään. Toki jos menemme lasten kanssa kolmisteen jonnekkin kauemmas kuljemme vaunuilla, sillä seisomalaudasta on välillä hyötyä, kun pikku A ei jaksa kävellä tai joudumme kulkemaan vilkkaan liikenteen seassa.


Nyt kahden kuukauden jälkeen voin todeta, että pikku A:n arjen pelastus on lähellä sijaitseva myös äidille kepaava leikkipuisto ja joka säälle soveliaat vaatteet. Neidin osalta vannotan Ergoon ja vauvatukeen, sillä kahden lapsen äitinä käsiä ei koskaan voi olla liikaa ja Ergon avulla neiti pysyy tyytyväisenä ilman että pikku A:n arki kärsii. Vanhempien mielenterveyden säilyttämiseksi olemme viimeisen kahden kuukauden aikana käyttäneet prisman kauppakassi palvelua. Tämä mahdollistaa sen, että meidän ei tarvitse raahata lapsia kauppaan, taistella heidän kanssaan lelu ja karkkiosastoiden ohi, rauhoitella heitä kassajonossa, tulla hikisenä ja turhautuneena kotiin ja todeta, että kaikki oleellinen jäi ostamatta. Kauppakassi palvelun myötä voin lasten mentyä nukkumaan rauhassa suunnitella meidän viikon ruokatarpeet, tilata ne noudettavaksi meille sopivimpaan ajankohtaan ja lähettää A noutamaan valmiiksi pakatut ostokset. Ei stressiä, ei jonottamista, ei heräteostoksia, mikä sen mukavampaa. Kauppakassipalvelun kautta hankimme kaikki päivittäistavarat, jotka me marketista muuten ostaisimme, lihat ja leivät hankimme edelleen muuta kautta tuoreempana.

torstai 28. marraskuuta 2013

Jouluaskartelua


Mamman väsymys on tällä viikolla kohonnut aivan uudelle tasolle. Meidän pieni neiti ryhtyy nimittäin saamaan jonkinlaisen vuorokausirytmin aikaiseksi, joka poikkeaa aika radikaalisti koko muun perheen rytmistä. Täten minulla on n. 20 h vuorokaudesta jompikumpi lapsista vaatimassa syliä, seuraa tai muuta huomiota osakseen. Olen jo aikaisemmin huomannut, että minulle stressin lievennykseen sopii parhaiten kaikenlainen näpertäminen, tämä on osasyy siihen että minusta tuli syksyllä aikamoinen villasukkatehtailija. Nyt kun isäntä pikku myyn nimijuhlia varten kantoi ylimääräisiä rojuja varastoon, löysivät myös minun kutimet tiensä sinne. Joten päätin pikku A:n kanssa tehdä hiukan jouluaskartelua hermojeni leputtamiseksi ja pikku A:n viihdyttämiseksi. Pieni mies kun rakastaa paperin silppuamista.

Sillä välin kun pikku A toimi paperisilppurina, väkersin itse hiukan joulukoristeita kaunistamaan kotiamme. Makuhuoneeseemme löysi tiensä alla oleva tähti, josta tuli ihan kivan näköinen, vaikkakin hiukan massiivisempi kuin suunnittelin.


Kotivinkin inspiroimana päädyin askartelemaan lumihiutaleita, joita olen viimeksi tehnyt ala-asteella ja mielestäni ne eivät olleet silloin läheskään yhtä hankalia tehdä kuin nyt. Lopputulos ei ehkä ihan yllä kotivinkin tasolle, mutta pikku A:n mielestä ne olivat kauniita hiutaleita ja kelpasivat hänelle. Saa nähdä saadaanko me tänne etelään lunta jouluksi laisinkaan.


tiistai 26. marraskuuta 2013

Pikku Myyn nimijuhlat


Viime lauantaina vietimme Pikku Myyn nimijuhlia. Juhlista päästiin kunnialla läpi vaikka katastrofin ainekset olivat ilmassa. Oli niin monta asiaa mitä olisin juhliin halunnut tehdä tai saada valmiiksi, mutta toipilaan arki kahden lapsen kanssa ei ole aina mikään kaikkein aikaansaavin kokoonpano, varsinkaan kun koti ei edelleenkään ole ns. valmis muuton jäljiltä. Tällä kertaa mentiin sitten sillä millä mamma jaksaa, täten mm. macarons leivokset jäivät juhlista pois, mutta muutaman jaksoin viikonlopun aikana kuitenkin täyttää ja niistä tuli ihan hyviä.



Menu

Alkumaljat (Deinhard kuohuviini - Saksa)
Naudan sisäpaisti mustaherukkahyytelön kera
Rosmariiniset uunilohkoperunat
Vihersalaatti kuivatuilla karpaloilla ja paahdetuilla pinjansiemenillä
Lämminsavulohirullat
Chiabatta ja saaristolaisnapit
punaviini (Trapiche -Argentina), valkoviini (Kumala - Etelä-Afrikka)

Valkosuklaa-vadelma täytekakku
Porkkanamuffinssit
Wilhelmiinat
Kahvi, tee


 
Halusimme tarjota vieraille lämpimän ruuan, mutta koska vieraita tuli loppujen lopuksi sen verran enemmän päädyimme buffet tyyppiseen ratkaisuun. Nimijuhlissamme ruoka oli ehdottomasti pääasiassa ja ainoa ns. virallinen osuus juhlista oli pienen Néa neidin nimen julkistaminen ja kummien sekä heidän tehtävien esittely. Jokainen kummi sai muistoksi kummitodistuksen, joka allekirjoitettiin kahtena kappaleena, joista toinen jää neidille.

 Neiti sai paljon kivoja lahjoja ja korttimeri oli aika vaaleanpunainen väritykseltään.







Mammalla meni juhlista toipumiseen useampi päivä ja edelleen tuntuu olevan voimat vähissä. No, onneksi tässä on pari viikkoa seuraaviin kekkereihin ja sitä ennen voi ottaa pienen herkkuhetken.